keskiviikko, 13 elokuun, 2025

Poliisi valvoi tehostetusti huumausainerikollisuutta Kuopiossa

Kuopio. Viime viikonloppuna Kuopiossa oli kaksi isompaa yleisötapahtumaa, Kuopionlahden kentällä vietettiin Hoodfest ja Bellanrannassa Saana Festival. Poliisi valvoi viikonlopun aikana huumausaineiden katukauppaa tarkoituksena estää huumausainerikollisuutta tapahtumien aikana, kertoo Itä-Suomen poliisilaitos.

– Kolmen päivän valvonnan tuloksena poliisi paljasti yhteensä seitsemän huumausainerikosta, joista yksi oli törkeä, kertoo rikoskomisario Janne Kyllönen Itä-Suomen poliisista.

Kyllönen kertoo, että kaikki paljastetut huumausainerikokset liittyivät huumausaineiden myyntiin Kuopion seudulla. Poliisi takavarikoi valvonnan yhteydessä muun muassa noin 2000 käyttöannosta amfetamiinia, noin 700 tablettia erilaisia huumausaineeksi luokiteltavia lääkeaineita sekä 1100 käyttöannosta kannabista.

– Suuri osa huumeista takavarikoitiin nuorilta 20 – 30 -vuotiailta henkilöiltä. Onneksi tällä kertaa huumeita ei löytynyt alaikäisten hallusta, Kyllönen kertoo.

Kyllösen mukaan varsinkin amfetamiinin ja kokaiinin käyttö on lisääntynyt viime vuosina Pohjois-Savon alueella. Poliisi on huolissaan yleisesti huumausaineiden käytön lisääntymisestä sekä niiden saatavuuden helppoudesta. Erityistesti huolta herättää myös erittäin vaarallisiksi luokiteltujen huumausaineiden käytön yleistyminen.

Poliisi joutui rajoittamaan tapahtuma-aluetta

– Poliisi joutui sulkemaan Hoodfest -aluetta yleisen järjestyksen ja turvallisuuden vuoksi. Poliisi tyhjensi festarin lähialueita sen päättymisen jälkeen samasta syystä. Liikkeellä oli tuolloin paljon päihtyneitä ihmisiä ja liikenteen riskit sekä muut järjestyshäiriöt pyrittiin saamaan näillä toimilla minimiin, kertoo ylikomisario Markus Taskinen Itä-Suomen poliisista.

Poliisi on toiminut vastaavalla tavalla aiemminkin eri tilanteissa ja mistään sinällään poikkeavasta poliisitoimesta ei ole kyse.

Taskisen mukaan poliisi oli varautunut molempien tapahtumien valvontaan riittävällä resurssilla ja tapahtuman järjestäjän vastuulla oli tapahtuma-alueen sekä sen välittömän läheisyyden turvaaminen. Poliisi kohdentaa resursseja eri tehtäville sen mukaan, kun tilanne vaatii ja resursseja on käytettävissä.

Kuvituskuva.

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT