tiistai, 22 lokakuun, 2024

Poliisi valvoi viikonloppuna tehostetusti nopeuksia ja nuorten liikennekäyttäytymistä

Poliisihallitus. Alle 25-vuotiaiden osuus törkeissä liikenneturvallisuuden vaarantamisissa oli yli 50 %. Vakavilta liikenneonnettomuuksilta kuitenkin vältyttiin, tiedottaa Poliisihallitus.

Poliisi valvoi koko maassa tehostetusti nuorten käyttäytymistä liikenteessä viime viikonloppuna 18.-20. lokakuuta 2024. Valvonnan painopiste oli ylinopeuksien paljastamisessa ilta ja yöaikaan lähinnä pääteillä ja päiväsaikaan myös taajamissa, sekä nuorten liikennekäyttäytymisen ja mahdollisten kokoontumisajojen valvonnassa.

Sakkoja määrättiin viikonlopun aikana yhteensä 604 kappaletta ja liikennevirhemaksuja 397 kappaletta.  Lukumäärissä on mukana kaikki, ei pelkästään nuorille annetut sakot ja liikennevirhemaksut. Törkeitä liikenneturvallisuuden vaarantamisia kirjattiin lisäksi 47.

Kuljettajista 89 kuljetti ajoneuvoaan siten, että vakavan piittaamattomuuden kriteerit täyttyivät. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että ajonopeus ylitti suurimman sallitun nopeuden noin 30 kilometrillä tunnissa tai yli sen.

Rangaistuksia saivat myös alle 25-vuotiaat nuoret. Heistä 87 (22 % kokonaismäärästä) sai liikennevirhemaksun ja 180 (30 % kokonaismäärästä) sakkoja ylinopeudesta, joista 36 (40 % kokonaismäärästä) epäillään vakavasta piittaamattomuudesta. Lisäksi 25 (53 % kokonaismäärästä) epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Nuorten kuljettajien kuolemanriski on kolminkertainen

Nuoret ovat yliedustettuina liikenneonnettomuuksissa ja nuorten kuljettajien väestöön suhteutettu kuolemanriski on kolminkertainen koko väestöön verrattuna.

Ajonopeus on merkittävä riskitekijä kuolemaan johtaneissa liikenneonnettomuuksissa. Nopeuden kasvaessa riskit erilaisiin onnettomuuteen johtaviin virheisiin kasvavat. Myös onnettomuuden seuraukset ovat tällöin yleensä vakavammat.

Viikonloppu näyttää vakavien onnettomuuksien kohdalta hyvältä eikä ennakkotietojen mukaan kuolemaan johtavia onnettomuuksia tapahtunut yhtään.

Poliisi haluaa muistuttaa tässä yhteydessä heijastimen merkityksestä pimenevissä illoissa ja aamuissa sekä ajoneuvojen kuljettajia oikeasta tilannenopeudesta varsinkin suojateiden ja muiden ylityspaikkojen yhteydessä.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT