keskiviikko, 16 huhtikuun, 2025

Poliisia paennut auton kuljettaja aiheutti useita vaaratilanteita liikenteessä

Lahti. Poliisipartio päätti pysäyttää henkilöauton tarkastusta varten Lahdenkadulla Lahdessa keskiviikkona 9.4. kello 16 aikaan. Partion kytkettyä poliisiauton hälytys- ja pysäytysvalot päälle henkilöauton kuljettaja jatkoi kuitenkin matkaa päin punaisia liikennevaloja kääntyen Hirsimetsäntielle, kertoo Hämeen poliisilaitos.

Hirsimetsäntiellä auto joutui pysähtymään toisen auton taakse, jolloin poliisipartio pääsi ajamaan pysäytettävän auton rinnalle. Edelle pysähtyneen auton jatkaessa matkaa, myös pysäytettävä auto pääsi liikkeelle ja ajoi vastaantulevien kaistalle osuen poliisiauton etukulmaan. Tämän jälkeen henkilöauton kuljettaja lähti pakenemaan poliisia kovaa ylinopeutta ajaen.

Henkilöauto pakeni poliisia pitkin Kiveriön, Myllypohjan ja Ahtialan kaupunginosia. Paetessaan henkilöauton kuljettaja käytti kevyenliikenteen väyliä ja vastaantulevan liikenteen kaistoja, oikaisi risteyksiä liikenteenjakajien väärältä puolelta sekä ajoi pitkin kerrostalojen pihoja ja parkkipaikkoja. Myllypohjassa ajoneuvon kylki osui ohitustilanteessa toiseen ajoneuvoon.

Tapahtuma-aikana oli paljon muuta liikennettä ja poliisia paennut aiheutti useita erilaisia vaaratilanteita. Useilta liikennevahingoilta vältyttiin, koska muu liikenne väisti pakenevaa ajoneuvoa.

Ahtialasta henkilöauton kuljettaja jatkoi pakoaan valtatie 4:llä suurella ylinopeudella kohti Mäntsälää. Valtatiellä kuljettaja teki vaarallisia ohituksia ohittaen muun muassa moottoritiellä kovassa nopeudessa muita ajoneuvoja tien oikeaa laitaa käyttäen sekä pujotellen ajoneuvojen välissä. Suurimmillaan pakenevalla ajoneuvolla oli nopeutta yli 200 km/h.

Pakeneva henkilöauto nousi valtatieltä pois Kärkölän liittymän kohdalla ja kääntyi Orimattilantien kautta Pohjoiselle pikatielle kohti Mäntsälää. Myös Pohjoisella pikatiellä ajoneuvon kuljettaja ohitti useita muita ajoneuvoja käyttäen suurta nopeutta.

Mäntsälän puolella ajoneuvon kuljettaja pyrki Pohjoiselta pikatieltä vielä moottoritielle, mutta törmäsi kääntyessään toiseen autoon, joka vaurioitui törmäyksessä. Tämän jälkeen poliisi sai pysäytettyä ajoneuvon. Auton kuljettaja nousi ulos autosta ja yritti päästä pakoon vielä jalkaisin, mutta poliisi otti auton kuljettajan kiinni.

Henkilöauton kuljettajaksi ilmeni noin 35-vuotias lahtelainen mies. Häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä ajoneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Mies kuljetti autoa huumausaineen vaikutuksen alaisena, joten häntä epäillään myös rattijuopumuksesta.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT