Lounais-Suomen poliisissa on vajaan kahden vuoden ajan ollut käynnissä laaja tutkintaoperaatio, missä on tunnistettu yli 100 seksuaalirikoksista epäiltyä henkilöä. Vyyhti alkoi yksittäistapauksesta, minkä jälkeen polisi on paljastanut satoja uusia rikosepäilyjä eri puolilla Suomea, kertoo poliisi.
Turun poliisiasemalla toimiva verkkovälitteisten seksuaalirikosten tutkintaryhmä on paljastanut operaatiossaan yli 100 henkilöä, joiden epäillään sosiaalisessa mediassa houkutelleen lasta seksuaaliseen toimintaan ja maksaneen seksuaalisista palveluista alaikäiselle vuosina 2021–2022.
– Operaatio sai alkunsa yksittäisestä poliisille tehdystä rikosilmoituksesta, missä epäiltiin lapseen kohdistunutta seksuaalirikosta. Ilmoituksen perusteella poliisi suoritti kuulusteluja ja teki tietopyyntöjä eri sosiaalisen median palveluntarjoajille ja maksunvälityspalveluille, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Petri Lamppu Lounais-Suomen poliisilaitokselta.
Saatujen tietojen perusteella löytyi useita nimimerkkejä, joiden epäiltiin syyllistyneen seksuaalirikokseen.
Syyteharkintaan 102 pöytäkirjaa
Yhden nimimerkin takaa paljastui kolmekymppinen mies, jonka epäillään kohdistaneen vuosina 2022–2023 seksuaalirikoksia yli 200 lapseen Omegle-nimisellä videochat-sivustolla. Lounais-Suomen poliisi tiedotti tapauksesta kesäkuussa.
Poliisi selvitti kaikkien nimimerkkien takana olevat henkilöllisyydet ja kirjasi rikosilmoitukset niiden epäiltyjen osalta, jotka ovat tapahtuma-aikaan olleet rikosoikeudellisessa vastuussa ikänsä puolesta.
Nyt poliisilta siirtyy syyteharkintaan 102 esitutkintapöytäkirjaa, joissa jokaisessa on eri henkilö rikoksesta epäiltynä.
Uhreja saatu avun ja tuen piiriin
Epäiltyjä on jokaiselta Manner-Suomen poliisilaitoksen alueelta.
– Osalla epäillyistä on aiempaa seksuaalirikostaustaa, mutta valtaosalla rikostaustaa ei ole tai sitä ei ole seksuaalirikoksista. Epäillyt ovat erilaisista taustoista ja kattavat läpileikkaukseltaan kaikki yhteiskuntaluokat, Lamppu taustoittaa.
Poliisi on kohdistanut koti- ja laite-etsintöjä kaikkiin epäiltyihin.
– On varsin yleistä, että sosiaalisessa mediassa seksuaalirikokseen syyllistyvällä henkilöllä on useampia kuin vain yksi uhri, Lamppu sanoo.
Rikosten selvittämisen ohella etsintöjen tarkoituksena on ollut löytää sellaisia seksuaalirikosten uhreja, jotka eivät ole uskaltaneet, pystyneet tai kehdanneet kertoa kokemistaan asioista kenellekään. Henkilöllisyyksien selvittyä uhrit ja heidän lähipiirinsä on saatu avun ja tuen piiriin.
”Poikkeuksellisen suuri kokonaismäärä”
Etsintöjen seurauksena on myöhemmin paljastunut noin 300 uutta epäiltyä rikosta, mitkä eivät ole olleet poliisin tiedossa. Paljastuneiden rikosten selvittely jatkuu eri poliisilaitoksilla ja lukumäärän odotetaan vielä kasvavan. Tästä syystä uhrien tarkkaa lukumäärää ei pystytä sanomaan.
– Epäiltyjen ja sitä kautta myös uhrien kokonaismäärä on poikkeuksellisen suuri, Lamppu kuvailee.
Valtaosa paljastuneista rikoksista on seksuaalirikoksia, kuten muun muassa lasten seksuaalisia hyväksikäyttöjä ja seksuaalisia kajoamisia lapseen, niin perusmuotoisina kuin törkeinä tekomuotoina.
Tekoja on tapahtunut niin sosiaalisessa mediassa kuin reaalimaailmassa. Seksuaalirikosten lisäksi on tullut ilmi myös perheväkivaltaa, huumausainerikoksia ja ampuma-aserikoksia.