Helsinki. Poliisi jalkautuu tuttuun tapaan päättäri-iltana nuorten suosimiin paikkoihin, kuten puistoihin, rannoille sekä päiväkotien ja koulujen pihoille, tiedottaa Helsingin poliisilaitos.
Poliisi odottaa jälleen vilkasta koulujen päättäjäisviikonloppua. Nuorten odotetaan kokoontuvan tutuille paikoille juhlistamaan kesäloman alkua lauantaina 31. toukokuuta. Haluamme muistuttaa muutamasta asiasta nuoria ja heidän huoltajiaan, jotta ilta sujuu turvallisesti, sanoo poliisi.
Poliisi jalkautuu yhdessä sidosryhmien kanssa nuorten suosimille juhlapaikoille. Tavoitteena on estää järjestyshäiriöitä, onnettomuuksia sekä nuorten joutumista rikosten uhriksi. Aktiivista valvontaa tehdään yhteistyössä muun muassa sosiaalitoimen sekä nuorisopalveluiden kanssa.
Poliisi pyrkii siihen, että yksikään nuori ei joudu rikoksen uhriksi
– Viimeiset vuodet ovat näyttäneet sen, että vaikka juhliminen on pääosin sujunut rauhallisesti, illan hämärtyessä juhlapaikat muuttuvat turvattomiksi. Osa juhlijoista on hyvin päihtyneitä ja rikosten ja häiriöiden riski kasvaa huomattavasti, kertoo komisario Katja Nissinen Helsingin poliisista.
Vappuna Kaivopuistossa tapahtui lukuisia vaaratilanteita, koska väkijoukossa ammuskeltiin holtittomasti ilotulitteita. Lopulta poliisi tyhjensi Kaivopuiston juhlijoista yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämiseksi sekä rikoksilta ja häiriöiltä suojaamiseksi.
– Aiempina vuosina nuorten suosimilla paikoilla, kuten Hietaniemen uimarannalla sekä Kaivopuistossa on syntynyt tappeluita ja häiriöitä, joihin poliisi on joutunut puuttumaan. Me emme halua estää nuoria juhlimasta ja nauttimasta illastaan, vaan huolehtia siitä, ettei yksikään nuori joutuisi rikoksen uhriksi tai loukkaannu vakavasti, Nissinen korostaa.
Poliisi valvoo tehostetusti edellä mainituissa paikoissa ja turvaa illan viettoa. Jos häiriöt ja vaaratilanteet lisääntyvät huomattavasti illan aikana, poliisi voi tyhjentää alueita. Puistojen ja yleisien alueiden tyhjentämiseen on aina perustellut syyt.
Poliisi puuttuu nuorten alkoholinkäyttöön muun muassa hävittämällä alaikäisten alkoholijuomia. Jos alaikäisellä on hallussaan alkoholia, poliisi voi kirjoittaa siitä sakon ja ilmoittaa huoltajalle sekä lastensuojeluviranomaiselle. Alkoholin hallussapidon lisäksi muita keskeisiä valvontateemoja ovat huumausaineet sekä teräaseet.
Kaupungin yössä liikkuu paljon turvallisia aikuisia
Nuorten pariin jalkautuu lauantaina poliisin ja ensihoidon lisäksi nuorisotyön ammattilaisia ja vapaaehtoisia, kuten Helsingin kaupungin nuorisopalvelut, Aseman Lapset, Punainen Risti ja kirkon Saapas-toiminta. Kaikki toimijat ovat liikkeellä varmistaakseen, että nuorilla on turvallinen ilta ja apua on lähellä. Akuutissa hätätilanteessa soita aina hätänumeroon 112.
Alaikäisten ja nuorten huoltajia kehotetaan ottamaan selvää nuorten suunnitelmista. Illan aikana on hyvä olla yhteydessä nuoreen ja varmistaa, että kaikki on kunnossa. Alaikäisten huoltajien kannattaa illan ja yön aikana vastata tuntemattomasta numerosta tuleviin puheluihin, sillä soittaja saattaa olla viranomainen.
– Tärkeintä on muistaa pitää kavereista huolta ja pyytää apua, kun sitä tarvitsee. Haluamme onnitella kaikkia valmistuneita ja toivottaa kaikille hyvää alkavaa kesää, sanoo Nissinen.