Vantaa. Itä-Uudenmaan poliisi sai tänään keskiviikkona 1.10. aamulla noin kello 10.13 tehtävän Vantaan Putouskujalle. Kyseessä oli alkutietojen mukaan hengen ja terveyden uhkaan liittyvästä tehtävästä. Tehtävälle osallistui useita poliisin partioita sekä ensi- ja sairaanhoidon yksiköitä, kertoo poliisi.
Tehtävä kohteessa on nyt ohi ja tapauksen ja tilanteen selvittely on siirtynyt poliisille esitutkintaan.
-Kysymys on yksityisasunnossa tapahtuneesta kahden henkilön välisestä väkivallanteosta. Yksi henkilö sai tilanteessa vammoja, mutta hänellä ei ole välitöntä hengenvaaraa. Esitutkinta on juuri käynnistynyt ja tässä vaiheessa emme voi kertoa esimerkiksi tarkempaa tekotapaa, kertoo tutkinnanjohtaja rikoskomisario Sanna Rentola.
-Tutkimme tapausta rikosnimikkeellä tapon yritys, Rentola sanoo.