Tampere. Poliisi sai hälytystehtävän 23.10. klo 16.44 suuresta rakennuspalosta Pirkkalassa.
Tulipalo sai alkunsa, kun yhdessä hallissa toimivassa yrityksessä käsiteltiin syttyvää nestettä. Tulipalo lähti etenemään nopeasti.
Alkuvaiheen sammutusyritysten seurauksena yhdelle henkilölle aiheutui lieviä vammoja. Tulipalon seurauksena hallikiinteistö kärsi mittavia vahinkoja, joiden suuruus on alustavien arvioiden perusteella satojatuhansia euroja.
Poliisi jatkaa asian selvittämistä, selvityksen alla on mm. se, onko nesteen käsittelyssä tapahtunut sellaisia laiminlyöntejä, joiden perusteella asiassa olisi syytä epäillä rikosta.
Asiasta ei ole tässä vaiheessa enempää tiedotettavaa, toteaa poliisi.
Kuvituskuva.

