Janakkala. Perjantaina 13.12. puolen päivän aikaan poliisi sai ilmoituksen liikenneonnettomuudesta VT3:lla. Ilmoituksen mukaan henkilöauto oli törmännyt tielle rynnänneeseen peuraan. Autoa kuljettanut noin kolmekymppinen mies puhalsi alkometriin nolla tuloksen, mutta huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen. Miestä epäillään rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, sillä voimassa olevaa ajo-oikeuttakaan ei miehellä ollut, kertoo poliisi.
***
Lauantain puolella kello 03.30 aikaan poliisi sai ilmoituksen henkilöauton ulosajosta VT3:lla. Ilmoituksen mukaan Hyvinkään suuntaan matkalla ollut henkilöauto oli lähtenyt heittelehtimään ja suistunut moottoritien keskikaiteeseen. Autoa kuljettanutta 1980-luvulla syntynyttä miestä epäillään rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
***
Lahti. Perjantai-iltana kello 21.50 aikaan poliisipartio puhallutti Pihtikadulla henkilöautoilijan, jonka ajoneuvo oli pysäköity tolppaa vasten. Autoa kuljettanut puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Mies käytettiin verikokeessa ja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.