maanantai, 22 joulukuun, 2025

Rattijuoppo törmäsi toiseen ajoneuvoon Porin keskustassa

Pori. Kaksi ajoneuvoa kolaroi Porin keskustassa sunnuntain vastaisena yönä, toisen ajoneuvon kuljettaja oli päihtynyt, kertoo Lounais-Suomen poliisilaitos.

Lounais-Suomen poliisipartio sai sunnuntain 21.12. vastaisena yönä hätäkeskukselta tehtävän kahden ajoneuvon kylkikolarista Eteläpuiston ja Mikonkadun risteyksessä. Paikalla selvisi, että henkilöauto oli tullut Eteläpuistoa pitkin ja törmännyt risteyksessä Mikonkatua pitkin ajaneen henkilöauton vasempaan etukulmaan. Eteläpuistoa pitkin ajaneella mieskuljettajalla oli väistämisvelvollisuus risteyksessä.

Kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin 0,6 promillen lukeman. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Kuljettajan epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen ja liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Molemmissa autoissa oli kuljettajan lisäksi yksi matkustaja. Kukaan ei loukkaantunut törmäyksessä. Autot vaurioituivat hinauskuntoon.

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT