keskiviikko, 30 heinäkuun, 2025

Reippaasti raskasta kaasujalkaa ja rattijuoppoja liikkeellä – 25 ajokieltoa Länsi-Uudellamaalla

Länsi-Uusimaa. Heinäkuun viimeisen viikonlopun tulokset tien päältä ovat karut. Viikonvaihteen rattijuopumusvalvonnassa 25.-27.7. poliisin haaviin jäi nimittäin merkittävä määrä päihtyneenä ajaneita kuljettajia, kertoo poliisi.

– Rattijuopumusrikoksia paljastui kaiken kaikkiaan 22 tapausta, joista törkeitä oli kuusi. Rattijuopumusrikoksista viidessä tapauksessa kuljettaja oli nauttinut myös muuta huumaavaa ainetta, kommentoi ylikomisario Aapo Isoaho.

Lisäksi poliisi määräsi ylinopeuksien vuoksi yhteensä 25 kuljettajaa ajokieltoon. Näistä tapauksista seitsemässä oli kyse törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Yksi ylinopeustapaus liittyi moottoripyörän ja henkilöauton väliseen kilvanajoon Länsiväylällä perjantai-iltana. Molemmat ajoneuvot ajoivat merkittävää ylinopeutta 80 km/h nopeusrajoitusalueella.

– Poliisi pysäytti ajoneuvot, minkä yhteydessä selvisi lisäksi, että henkilöauton kuljettaja oli etsintäkuulutettuna aiemmin tapahtuneeseen törkeään välivaltarikokseen, jonka perusteella hänet myös otettiin kiinni, kertoo Isoaho.

Kuvituskuva.

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT