Itä-Uusimaa. Säiden vaihtelun luulisi aiheuttavan vaihtelua myös kaasujalan asentoon. Ikävä kyllä näin ei käynyt viime viikolla Itä-Uudellamaalla. Maanteillä ajatettiin lujaa kuin kesällä konsanaan, vaikka mediassakin varoiteltiin liukkaudesta ja huonommista sääolosuhteista, kertoo Kimmo Klemetti Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta.
Poliisi muistuttaa, että ajoneuvo tulisi pystyä aina pysäyttämään tien näkyvällä osuudella. Pelkästään jo turvaväleissä olisi monilla kuljettajilla reilusti petrattavaa. Tähän kun yhdistetään liukkaus tai sakea sumu, pysäyttäminen ilman peräänajon riskiä alkaa olla mahdottomuus. Onnettomuuksien sattuessa kuljettajien selitysten kirjo on kattava.
Talvi tekee tuloaan ja autojen ikkunat ovat aamuisin usein sankan sumunverhon tai jään peitossa.
– Kuljettajien tulee aina huolehtia siitä, että näkyvyys ajoneuvosta eteen, sivuille ja taakse on esteetöntä. Vinkkinä autoilijoille, että sumun tai voimakkaan sateen aikana myös etu- ja takasumuvalojen käyttö on sallittua, muistuttaa Klemetti.

