Vantaalla tapahtui keskiviikon ja torstain 5.-6.11. välisenä aikana törkeä varkaus, missä Myyrmäessä sijaitsevaan liikehuoneistoon murtauduttiin ja sisältä anastettiin omaisuutta tämän hetken arvion mukaan noin 100 000 euron arvosta, tiedottaa Itä-Uudenmaan poliisilaitos.
– Osa anastetusta omaisuudesta löytyi lähistöltä, mutta niiden kunnosta ei ole vielä täyttä varmuutta. Kateissa on vielä osa liikehuoneistossa toimivalta kolmelta eri yrittäjältä anastetusta omaisuudesta, kertoo tutkinnanjohtaja rikoskomisario Josefiina Hiltunen.
Epäilty tekijä tavoitettiin 6.11. myöhään illalla toisen tehtävän yhteydessä. Hänen hallustaan löytyi muun muassa liikehuoneistosta anastettua omaisuutta.
– Noin kolmekymppisen miehen epäillään kyseisen törkeän varkausrikoksen lisäksi syyllistyneen tämän vuoden toukokuusta lähtien 17 eri varkausrikokseen, joista suurimassa osassa on kyse kellarikomeroihin tai muihin taloyhtiöiden varastotiloihin tehdyistä murroista, Hiltunen jatkaa.
Mies vangittiin maanantaina Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa todennäköisin syin epäiltynä törkeään varkauteen. Esitukinnassa selvitetään, liittyykö varkauteen myös muita epäiltyjä tekijöitä.
Kuvituskuva.

