Oulu. Nelostiellä tapahtui 11.7. noin klo 06.00 aamulla vakava liikenneonnettomuus, jossa henkilöauto törmäsi samaan suuntaan liikkuneen rekan perään. Neljä henkilöautossa ollutta henkilöä sekä autossa ollut koira loukkaantuivat onnettomuudessa, tiedottaa Oulun poliisilaitos.
Kaikki autossa olleet henkilöt loukkaantuivat alustavien tietojen perusteella vakavasti ja heidät kuljettiin jatkohoitoon Oulun yliopistolliseen sairaalaan. Yksi henkilöistä menehtyi myöhemmin sairaalassa. Henkilöauton kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja törkeästä kuoleman tuottamuksesta.
Poliisi joutui tilanteessa lopettamaan paikan päällä kolarissa vakavasti loukkaantuneen koiran. Poliisi konsultoi eläinlääkäriä ennen koiran lopettamispäätöstä.
Poliisi jatkaa tapahtumien kulun selvittämistä teknisen tutkinnan keinoin sekä kuulustelemalla osallisia.