maanantai, 16 joulukuun, 2024

Vantaalla tapahtuneen väkivaltarikoksen tutkinta etenee – kolme henkilöä otettu kiinni

Vantaa. Itä-Uudenmaan poliisi tutkii eilen 15.12.2024 iltakahdeksalta Vantaan Asolassa tapahtunutta väkivaltarikosta. Epäilty teko tapahtui kerrostalon rappukäytävässä.

Kyseiseen väkivaltatilanteeseen on epäiltynä kolme miestä, joista kahdelle aiheutui tilanteessa sairaalahoitoa vaativia vammoja, kertoo tapauksen tutkinnanjohtaja rikoskomisario Markku Lylykangas.

Kiinniotetuista kolmesta epäillystä yksi on edelleen sairaalahoidossa. Epäillyt tekijät ovat iältään 23, 28 ja 31 vuotiaita miehiä ja poliisin tietojen mukaan he ovat toisilleen entuudestaan tuttuja.

– Esitutkinta jatkuu poliisissa ja esimerkiksi Illan tapahtumien kulkua vielä selvitellään. Tällä hetkellä tapausta tutkitaan rikosnimikkeellä tapon yritys, Lylykangas sanoo.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT