Oulussa järjestetty Vauhti kiihtyy-festivaali sujui poliisin näkökulmasta rauhallisesti. Tapahtuma aiheutti poliisille vain muutamia tehtäviä. Tapahtuma-alueelta kirjattiin alustavasti ainoastaan yksi rikosilmoitus pahoinpitelystä, kertoo Oulun poliisilaitos.
Nuori nainen joutui vanhemman naisen pahoinpitelemäksi festivaaleilla Ouluhallin pihalla. Hän ei kuitenkaan saanut tilanteessa näkyviä vammoja.
Asiaa tutkitaan pahoinpitelynä.
***
Kajaanin keskustassa Ratakadulla nuori mies tappeli useamman eri osallisen kanssa kello 20.30 aikaan. Hän oli ensin riidellyt tyttöystävänsä kanssa ja alkanut tapella sivullisten puututtua tapahtumiin.
Paikalle tullut poliisipartio otti riehujan kiinni ja toimitti hänet poliisiasemalle kiinniotetuksi epäiltynä pahoinpitelyyn. Alustavan tiedon mukaan pahoinpitelyistä ei aiheutunut kenellekään vakavia vammoja.
***
Kajaani. Samalla paikalla oli toinenkin pahoinpitely 22.30 aikaan. Tuossa tapauksessa nuorehko mies oli joutunut kolmen henkilön toimesta pahoinpidellyksi. Hän sai vertavuotavan haavan kasvoihinsa.
Asiaa tutkitaan rikosnimikkeellä pahoinpitely.