tiistai, 17 kesäkuun, 2025

Viikin sähköpotkulautaonnettomuuden esitutkinta valmistui

Helsinki. Poliisi epäili 13-vuotiasta liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Asia ei siirry syyteharkintaan, koska ainut rikolliseen tekoon epäilty on alle 15-vuotias. Ajoneuvoon tuli törmäyksen johdosta vaurioita, joiden osalta asia siirtyy sovitteluun, kertoo Helsingin poliisilaitos.

Poliisi sai hälytystehtävän onnettomuudesta maanantaina 12.5. kello 17.00. Onnettomuudessa 13-vuotias lapsi ajoi sähköpotkulaudalla auton alle Tilanhoitajankaarella Viikissä. Loukkaantunut lapsi kuljetettiin hoitoon sairaalaan.

– Sekä autoa kuljettanut henkilö että asiassa puhutetut todistajat kertoivat yhtenevästi poliisille, että 13-vuotias lapsi ajoi sähköpotkulaudalla auton eteen täysin yllättäen toisen ajoneuvon takaa, eikä autoa kuljettaneella henkilöllä ollut mahdollisuutta estää törmäystä. Myös sähköpotkulautaa kuljettanut poika kertoi poliisille, että hän ei ehtinyt reagoida ajoneuvoon mitenkään, ja että tilanne tapahtui nopeasti, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Marja Väätti.

Tutkinnassa selvitettiin myös sitä, kuka sähköpotkulaudan oli vuokrannut. Vuokrausfirmalta saadun tiedon mukaan sähköpotkulaudan vuokrasi sitä kuljettaneen pojan 13-vuotias kaveri, joka oli tapahtuma-aikaan paikalla. Todistajien mukaan 13-vuotiaat olivat yhtä aikaa sähköpotkulaudan kyydissä ennen törmäystä, mutta törmäyshetkellä sähköpotkulaudan kyydissä oli vain yksi 13-vuotias poika.

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT