Raaseporissa, tiellä 51 eli Inkoontiellä tapahtui liikenneonnettomuus tiistaina 28.1. noin kello 9. Onnettomuus tapahtui Kaunislahdentien ja Söderlandintien välisellä osuudella, kertoo poliisi.
Kyseessä oli nokkakolari, jonka osallisina olivat pakettiauto ja kuorma-auto.
Yksi henkilö, pakettiauton noin 50-vuotias kuljettaja, on menehtynyt onnettomuudessa. Kuorma-autoa kuljettanut henkilö säästyi vakavilta vammoilta ja hänet siirrettiin jatkohoidon piiriin. Onnettomuudessa ei ollut mukana muita ihmisiä.
Poliisi tulee selvittämään tarkan tapahtumakulun tutkinnassa. Tällä hetkellä pakettiauton kuljettajan epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Koska epäilty henkilö on menehtynyt, asian selvitys jatkuu kuolemansyyn tutkintana.