perjantai, 10 toukokuun, 2024

15-vuotias poika kateissa Ruotsin Alingsåsissa – neljää henkilöä epäillään sieppauksesta

Ruotsi. Neljää ihmistä epäillään 15-vuotiaan pojan sieppaamisesta Alingsåsissa. Poika on ollut kateissa maanantaista 2. lokakuuta lähtien, ja intensiiviset etsinnät ovat käynnissä, kertoo SVT Nyheter.

Pojan jälkiä etsitään parhaillaan Säveånin alueella Alingsåsissa.

– Tehtävän johto on tehnyt arvion, että paikka on etsimisen arvoinen, kertoo poliisin lännen tiedottaja Hans-Jörgen Ostler SVT:lle.

Sekä pelastuslaitos että rannikkovartiosto auttavat poliisia etsinnöissä. Pimeyden vaikeuttamien etsintöjen odotettiin jatkuvan vielä useita tunteja myöhään perjantai-iltana.

Kolme henkilöä pidätettiin ja kuulusteltiin torstaina iltapäivällä, yksi heistä vapautettiin perjantaina, mutta epäilyt häntä kohtaan ovat edelleen voimassa. Perjantain aikana pidätettiin myös neljäs henkilö, jota epäillään osallisuudesta samaan tapaukseen.

– Tutkinnan aikana paljastuneet seikat leimaavat sen kidnappaukseksi, sanoo syyttäjä Andreas Ekengren SVT:lle.

Hän ei halua tässä vaiheessa mennä yksityiskohtiin tapauksesta, mutta sanoo, että tärkeintä on löytää poika. Perjantai-iltana poliisi eristi alueen, jossa poika viimeksi nähtiin, ja koirapartiot tutkivat alueen samalla kun rannikkovartiosto avusti sukeltajia läheisessä joessa.

Poliisi ei halua kommentoida ovatko epäillyt 15.vuotiaan tuttuja.

Poliisi ilmoittaa käynnistäneensä katoamisen vuoksi alueellisen erikoistoimenpiteen  etsintöjen tehostamiseksi.

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT