perjantai, 19 huhtikuun, 2024

3D-tulostetut aseet yhä yleisempiä – valmistus tapahtuu rikollisia tarkoituksia varten

Ruotsi. Poliisi on viime vuosina takavarikoinut yhä enemmän muoviaseita, jotka on koottu 3D-tulostimilla valmistetuista osista, kertoo ruotsalaisen P1-ohjelman ”Lain nimissä” tekemä kysely. Asiasta kirjoittaa SVT Nyheter 14.8. julkaisemassaan artikkelissa.

– Vuodesta 2013 lähtien olemme saaneet muutaman takavaikoidun aseen joka vuosi, nyt on alkanut  tulla ehkä viidestä kuuteen tapausta vuodessa, sanoo Mikael Högfors Oikeuslääketieteellisestä keskuksesta (NFC) radiolle.

Tuoreimmassa oikeudessa olleessa tapauksessa tämäntyyppisiä aseita valmistanut Trollhättanilainen mies tuomittiin viideksi vuodeksi vankeuteen muun muassa aserikoksista ja vakavista huumausainerikoksista, kertoo SVT.

Euroopan poliisiviraston Europolin mukaan 3D-tulostettujen aseiden yleistyminen on nykyinen ja tuleva uhka. Mikael Högfors on huolissaan kehityksestä.

– Jos laittomien aseiden salakuljetusta vähennetään, kysyntä säilyy. Kaikki muovitulostetut aseet, joita näemme nykyään, on valmistettu rikollisissa yhteyksissä käytettäväksi, hän sanoo.

Kuva: SVT Nyheter.

***

3D-tulostettujen aseiden muoviosiin liitetään oikeista aseista peräisin oleva piippu ja laukaisinkoneisto.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT