Espoo. Lauantaiyönä 31.1. mies käyttäytyi aggressiivisesti espoolaisessa anniskeluravintolassa. Miehen epäillään häiriköineen muita asiakkaita ja haastaneen riitaa, ja tästä syystä järjestyksenvalvoja poisti hänet ravintolasta, kertoo poliisi.
Poliisin tietojen mukaan mies oli yhä ulkonakin haastanut riitaa ulkopuolella oleskelevien ihmisten kanssa. Hän oli tämän hetken tietojen perusteella yrittänyt myös käydä lähistöllä olevan taksinkuljettajan kimppuun.
Järjestyksenvalvoja oli puuttunut tilanteeseen, mutta miehen käytös jatkui fyysisesti aggressiivisena. Tilanteen rauhoittamiseksi järjestyksenvalvoja vei miehen maahan ja laittoi tälle käsiraudat.
Miestä epäillään järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta.

