keskiviikko, 28 toukokuun, 2025

Alaikäinen kuljettaja yritti ajaa poliisia pakoon Vantaalla – ei pärjännyt juoksussakaan

Vantaa. Alaikäinen kuljettaja ajoi poliisia karkuun Vantaalla. Nuorukaista epäillään useista eri rikoksista, kertoo poliisi.

Tapahtumat saivat alkunsa, kun poliisin partio sai 23.5. perjantai-iltana hätäkeskuksen kautta ilmoituksen Vantaan Lehdokkitiellä havaitusta autosta, jonka ajo oli ollut huolimatonta.

-Auto tavattiin liikenteestä ja partio kääntyi sen perään pysäyttääkseen sen. Kyseinen auto seilasi ajossa jatkuvasti kaistaviivojen päällä ja rikkoi myös muita liikennesääntöjä ajamalla muun muassa vastaantulevien kaistalla ja pysähtymällä suojatien päälle liikennevaloristeyksessä, kertoo tutkinnanjohtaja rikoskomisario Sampsa Aukio.

Kuljettaja ei suostunut pysähtymään poliisin näyttämästä pysäytysmerkistä huolimatta, vaan lähti ajamaan partiota karkuun.

Takaa-ajon aikana kuljettaja rikkoi edelleen useita liikennesääntöjä. Kuljettaja ajoi päin punaisia, ei noudattanut väistämisvelvollisuutta eikä nopeusrajoituksia ja vaaransi muiden tienkäyttäjien turvallisuutta.

-Auto pysähtyi hetken kulutta Lehdokkitielle, jolloin autosta poistui kaksi henkilöä juosten karkuun. Tämän juoksukilpailun epäillyn kuljettajan osalta voitti poliisi, Aukio jatkaa.

Kuljettajaksi selvisi 17-vuotias nuorimies, joka päätyi useista eri rikoksista epäiltynä poliisin huostaan. Hänen epäillään syyllistyneen törkeän liikenneturvallisuuden vaarantamisen lisäksi myös rattijuopumukseen, kortitta ajoon, huumausaineen käyttörikokseen sekä niskoitteluun poliisia vastaan.

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT