Joensuu. Poliisi tehosti liikennevalvontaa vappuaattona sekä vappupäivän vastaisena yönä Joensuun alueella. Valvonnassa havaittiin useita vakavia liikennerikosepäilyjä, muutoin toistaiseksi rauhallisesti sujuneen vapun osalta, kertoo Itä-Suomen poliisilaitos.
Valvonnan tuloksena poliisi kirjasi kaksi rattijuopumusta, joista toinen täytti törkeän rattijuopumuksen tunnusmerkistön. Lisäksi kirjattiin kaksi tapausta, joissa kuljettajan epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Näissä tapauksissa ajonopeudet taajama-alueella ylittivät 100 km/h, kun nopeusrajoitus oli 50 km/h.
Merkille pantavaa on, että kaikki epäillyt kuljettajat olivat alaikäisiä.
Poliisin näkökulmasta havainto on huolestuttava.
Joensuun Reijolassa Vanhalla Valtatiellä mopoilijan epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, puhalluskokeen tuloksen ollessa 0.38 mg/l. Liperissä henkilöautoa kuljettaneen alaikäisen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen, hänen puhaltaessa tuloksen 0.74 mg/l. Lisäksi Vanhalla Valtatiellä kahden kuljettajan ajonopeudet johtivat epäilyyn törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Poliisi jatkaa liikennevalvontaa aktiivisesti myös viikonlopun aikana.
Kuvituskuva.

