perjantai, 19 huhtikuun, 2024

Amfetamiinilla ja kannabiksella ajokuntoaan terästäneitä kuskeja kiinni Salossa

Salo. Poliisi sai eilen iltapäivällä tehtävän Savenvalajankadun pysäköintialueelle, jossa ilmoituksen mukaan ulkomaanrekisteri kilvissä ollut auto oli ajaa jalankulkijoiden päälle. Poliisi tavoitti paikanpäältä autoa ajaneen vuonna 94 syntyneen mieshenkilön, jolle suoritettu puhalluskoe osoitti postiivista amfetamiinille.Miehellä ei ollut myöskään auton ajamiseen vaadittavaa ajo-oikeutta. Miehen hallusta löytyi myös puukko ja hän antoi poliisille harhaanjohtavat henkilötiedot salaten omat henkilötietonsa. Asiaa tutkitaan rattijuopumuksena, kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta, huumausaineen käyttörikoksena, toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapidosta ja väärän henkilötiedon antamisesta.

Poliisipartio pysäytti eilen klo 17 aikaan Ollikkalankadulla henkilöauton tarkastusta varten. Henkilöauton kuljettajana toimi vuonna 97 syntynyt mieshenkilö, jolle suoritettu huumepikatesti osoitti positiivista kannabikselle. Miestä epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.

Poliisipartio pysäytti tänään klo 5.45 aikaan matkailuauton Somerontiellä tarkastusta varten. Matkailuauton kuljettajana toimi vuonna -84 syntynyt mieshenkilö. Hänelle suoritettiin huumausainepikatesti, joka osoitti positiivista amfetamiinille. Kuljettajalla ei ollut myöskään auton ajamiseen vaadittavaa ajo-oikeutta. Lisäksi auto on katsastamattomuuden vuoksi käyttökiellossa. Asiaa tutkitaan rattijuopumuksena, kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta, huumausaineen käyttörikoksena ja ajoneuvorikkomuksena.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT