Ruotsi. Kuollut 25 vuotias mies löydettiin keskiviikkoiltana 15.4. klo 18.30 Tukholman eteläpuolella Ältan puistoalueelta, kertoo Aftonbladet.
Aftonbladetin mukaan miehen kädet oli sidottu selän taakse ja hänet oli surmattu ampumalla.
Rikoksen uhri löydettiin metsäiseltä hautausmaalta, muutaman sadan metrin päässä kappelista ja arviolta 100 metrin päässä moottoritieltä. Ohikulkijat huomasivat kuolleen miehen hautausmaalla.
– Ohikulkija havaitsi henkilön ja hälytti poliisin. Saavuimme sinne ja voimme vain todeta, että mies oli kuollut. Olosuhteista selvisi heti, että on tapahtunut rikos, kertoi Anna Westberg poliisin alueellisesta komentokeskuksesta Aftonbladetille.
Alue eristettiin ja poliisiteknikot työskentelivät koko illan ja yön aitojen takana.
– Murhan alustava tutkinta on aloitettu. Muuta en voi kertoa, sanoo Flemingsbergin poliisin päivystävä tutkija Dan Andersson tiedotusvälineille.
Ketään ei ole toistaiseksi teosta pidätetty.
Kuva: Aftonbladet.