perjantai, 29 maaliskuun, 2024

Anniskelupaikkavalvonnassa tarkastettiin Länsi-Uudellamaalla 40 ravintolaa

Länsi-Uusimaa. Osana poliisin valtakunnallista anniskelupaikka- ja ulkomaalaisvalvontaa Länsi-Uudenmaan poliisi suoritti menneenä viikonloppuna kohdennettua valvontaa poliisilaitoksen alueen anniskeluravintoloihin. Valvonta tehtiin yhteistyössä Aluehallintoviraston kanssa, kertoo poliisi.

Valvontaviikonlopun aikana tarkastettiin yhteensä neljäkymmentä anniskeluravintolaa Espoon, Kirkkonummen, Vihdin ja Lohjan alueella.

− Puutteita havaittiin muun muassa niissä asiakirjoissa, joiden anniskelupaikassa tulisi olla nähtävillä ja valvontaviranomaisen saatavilla. Lisäksi yhdessä anniskelupaikassa todettiin asiakkaan omien alkoholijuomien nauttimista anniskelualueella. Pääsääntöisesti anniskeluun liittyvät asiat olivat kuitenkin ravintoloissa kunnossa, eikä esimerkiksi alaikäiselle anniskelua todettu valvonnan yhteydessä, kertoo ylikomisario Aapo Isoaho.

Kokonaisuudessaan Länsi-Uudenmaan poliisilla oli kiireinen viikonloppu, ja partioilla oli hälytystehtäviä jonoksi asti.

− Kyse oli pitkälti tavanomaisista tehtävistä, eikä koronarajoitusten päättyminen tehtävien määrään suoranaisesti kovinkaan paljon vaikuttanut. Tekemämme ravintolavalvonta oli ehkä omiaan rauhoittamaan ravintolaelämää poliisilaitoksen alueella, sanoo ylikomisario Jussi Päivänsalo.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT