perjantai, 29 maaliskuun, 2024

Aseet paukkuivat jälleen Ruotsissa – ammuskelua Tukholmassa ja Göteborgissa

Ruotsi/Tukholma. Torstaina 13.1. Klo 18.41 poliisi sai hälytyksen loukkaantuneesta miehestä Etelä-Tukholmassa Sköndalissa, uutisoi SVT NYheter.

Mies vietiin sairaalaan ja siellä todettiin, että häntä oli ammuttu.

– Meillä on vain niukasti tietoa, mutta hänen loukkaantumisensa syy on ampumahaava. Nyt yritämme selvittää, mitä tapahtui, sanoo Tukholman poliisin tiedottaja Towe Hägg SVT:lle.

Alustava tutkinta aloitettiin ryöstöstä, mutta se muutettiin myöhemmin illalla epäillyksi murhayritykseksi.

Poliisi on löytänyt epäillyn rikospaikan ulkoa Perstorpsvägeniltä. Alue suljettiin teknistä tutkimusta varten, jolloin liikenne vaikeutui poliisin työskentelyn ajaksi, kertoo SVT.

***

 Göteborg. Poliisi hälytettiin keskiviikkona iltapäivällä Göteborgissa sijaitsevaan Biskopsgårdeniin ammuskelun vuoksi. Poliisin mukaan Väderlekstogrgetin lähellä oli ammuttu kahta ihmistä, kertoo Aftonbladet.

Alueella käynnistyi iso poliisioperaatio.

– Saimme hälytyksen kahdesta loukkaantuneesta Biskopsgårdenissa. Lähetimme sinne partion, joka vahvisti että loukkaantuneilla on ampumavammoja, sanoi läntisen alueen poliisin tiedottaja Hans-Jörgen Ostler.

Loukkaantuneet löydettiin ulkoa ja heidän tilansa oli aluksi epäselvä. Molemmat ovat 20-vuotiaita miehiä, poliisi kertoo lehdelle.

Suuren poliisioperaation päätteeksi poliisi ilmoitti illalla kello 22 pidättäneensä murhayrityksistä epäiltyinä neljä henkilöä.

Kuvituskuva, arkisto.

 

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT