torstai, 28 maaliskuun, 2024

Asuntoauto seurasi naista Turussa – poliisi toivoo pidättäytymistä somekuohunnasta

Kuvituskuva. Kuvan auto ei liity tapaukseen

Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Lounais-Suomen poliisi saanut hätäkeskusilmoituksen jonka tietojen perusteella naishenkilöä on seurattu ja tuijotettu valkoisesta asuntoautosta Turun keskustassa.

Asiasta on sosiaalisessa mediassa levinnyt runsas keskustelu, ja asia on johtanut myös median tiedusteluihin poliisilaitokselle.

Poliisin hälytyspartio on lähtenyt tehtävälle välittömästi, mutta ei ole tavannut paikan päältä poistunutta autoa.

Tästä kyseisestä asiasta on kirjattu poliisille yksi hälytystehtävä, eikä poliisin tiedossa toistaiseksi ole tällaiseen asiaan liittyvää laajempaa ilmiötä tai muita vastaavia lähiajan tapauksia. Tähän kyseiseen asiaan liittyviä tutkintapyyntöjä tai rikosilmoituksia ei poliisille ole toistaiseksi jätetty.

Auton yksilöivät tiedot ovat poliisin tiedossa.

Koska tapahtuman muut olosuhteet ja asiaan liittyvien henkilöiden tarkoitusperät ovat pitkälti selvittämättä, neuvoo poliisi pidättäytymään yksilöivien tietojen levittämisestä sosiaalisessa mediassa.

Asiasta ilmoittanut henkilö on toiminut oikein soittaessaan hätäkeskukseen.

Näin kuuluu tehdä, mikäli turvallisuus tai koskemattomuus ovat uhattuina, ja muuta apua ei ole sillä hetkellä saatavilla.

Poliisi suhtautuu tällaisiin ilmoituksiin vakavasti. Tehtävän aikana on joka tapauksessa varmistauduttu hätäilmoituksen kohteena olevan henkilön turvallisesta pääsystä muiden ihmisten seuraan ja edelleen kotiinsa.

Kuvituskuva. Kuvan auto ei liity tapaukseen

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT