torstai, 18 huhtikuun, 2024

Asuntomurtomies tuli itse tunnustamaan tekosiaan Espoon poliisiasemalle

Töihin tullutta Espoon rikostutkijaa odotti keskiviikkoaamuna poliisiaseman edustalla kävelevä mies. Hän esitteli itsensä ja kertoi tulleensa poliisiasemalle tunnustamaan tekemiään asuntomurtoja. Miehen mukaan hänen kontollaan on lukuinen määrä rikoksia ja hän haluaa ne nyt omalta osaltaan selvittää.

Mies kertomansa mukaan tuntee mm. Espoon alueita hyvin, ja hän oli halukas esittelemään rikospaikkojaan poliisille. Mies osoittikin 17.5.2018 poliisin kanssa tehdyllä ajelukierroksella paikkoja, joihin hän on murtoja tehnyt. Tämän ajelukierroksen rikokset olivat olleet vuoden 2018 rikoksien osalta alueilla Espoon Lintuvaara, Laaksolahti ja Laajalahti. Mies on alustavasti kertonut tehneensä rikoksia muuallakin, mm. Vantaalla.

Käsillä olevaa juttua – selkeää tunnustamishalukkuutta poliisiasemalle saapumisineen – voidaan pitää asuntomurtojen selviämisen näkökulmasta ainutlaatuisena. Miehen kertomuksia on joka tapauksessa syytä pitää varteenotettavina. Hänellä on entuudestaan vastaavan tyyppistä rikostaustaa ja mm. Länsi-Uudenmaan poliisi on tavoitellut häntä asuntomurtoepäilyksen vuoksi. On epäiltävissä että rikosten lukumäärä esitutkinnan edetessä tulee laajenemaan. Miestä esitetään vangittavaksi rikoksiin.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT