perjantai, 29 maaliskuun, 2024

Auto osui suojatiellä kouluikäiseen lapseen aamulla Espoossa

Espoo. Auto törmäsi suojatietä pitkin tietä ylittäneeseen kouluikäiseen lapseen aamulla 31.10. Espoonväylällä.

Onnettomuuden esitutkinta on alussa, ja tällä hetkellä poliisi tutkii tapahtunutta törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja vamman tuottamuksena. Myös onnettomuuslautakunta tutkii onnettomuutta. Lapsi on sairaalahoidossa, ja hänen vanhempansa on tavoitettu.

Koska esitutkinta on alussa, poliisi ei vielä ota kantaa onnettomuuden syihin. Komisario Hannu Kontola haluaa kuitenkin muistuttaa vuodenaikaan nähden ajankohtaisista ajoturvallisuuteen vaikuttavista seikoista.

− Syksyn edetessä aamut ja iltapäivät alkavat olla pimeitä, jolloin suojatielle pyrkivät jalankulkijat ovat hankalasti havaittavissa. Näin on etenkin siinä tapauksessa, jos sataa vettä. Tämän lisäksi jarrutusmatkat kasvavat tien mahdollisen liukkauden vuoksi. Suojatietä lähestyttäessä pitäisi kiinnittää nyt erityistä huomiota asiaan muun muassa hidastamalla nopeutta suojateiden läheisyydessä. Jalankulkijoita kehotetaan huomioimaan heijastimien käytön merkitys, sanoo Kontola.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT