lauantai, 20 huhtikuun, 2024

Autovarkaalle pitkä ”syntilista” Tampereella – kilpa-ajo poliisin kanssa ja piileskelykään ei pelastanut

Tampereella anastettiin lauantaina 16.10.2021 aamupäivällä liikuntakeskuksen pukukaapista avain, jolla otettiin käyttöön ajoneuvo parkkipaikalta. Autossa oli sisällä henkilökohtaista omaisuutta, ja auton omistajan pankkikorttia oli ehditty käyttää ennen sen kuolettamista. Iltapäivällä 13.30 aikaan varastettu auto oli osallisena kolarissa Nuolialantiellä, mutta kuljettaja ehti ajamaan pois paikalta ennen poliisin saapumista, kertoo Sisä-Suomen poliisi.

Partio havaitsi anastetun ajoneuvon kello 16.30 aikaan Teiskontiellä ja yritti pysäyttää sen matkan. Kuljettaja kuitenkin lähti pakenemaan ylinopeudella ja päin punaisia ajaen, ja kääntyi Teiskontieltä etelään asuinalueelle. Partio seurasi kuljettajaa läpi asuinalueiden ja menetti välillä suurella nopeudella pakenevan auton näkyvistään. Pakenevan auton nähneet sivulliset ohjasivat poliisin kuitenkin oikeaan suuntaan, ja ajoneuvo löydettiin tyhjänä ojasta Linnankadulta.

Pian toinen partio havaitsi kuljettajan tuntomerkkeihin sopivan henkilön piileksimästä läheltä ja tämä saatiin kiinni. Henkilön hallusta löytyi muun muassa auton omistajan omaisuutta sekä teräase. Henkilön epäillään käyttäneen huumausaineita. Koko episodin myötä häntä epäillään törkeästä moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta, lievästä maksuvälinerikoksesta, lievästä maksuvälinepetoksesta, törkeästä liikenteen vaarantamisesta, rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta sekä toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapidosta.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT