perjantai, 29 maaliskuun, 2024

BMW-rikokset Espoossa jatkuvat – yli 30 rikosta poliisin tutkittavana

Espoon alueella on viime vuoden lopun ja kuluvan alkuvuoden aikana tapahtunut kokonaisuudessaan yli 30 erityisesti BMW-merkkisiin henkilöautoihin kohdistuneita varkauksia. Rikokset ovat tapahtuneet erillisinä muutamien päivien mittaisina sarjoina. Autoista on anastettu ratteja, airbageja ja ajotietokoneiden/navigaattoreiden näyttöjä. Rikoksia on tapahtunut marraskuusta lukien mm. Tapiolan, Laajalahden, Mankkaan ja Lippajärven alueella. Viimeisimmät yksittäiset rikokset ovat tapahtuneet kuluvan viikon aikana Lintuvaarassa. Rikosten estämiseksi ja selvittämiseksi on poliisi kohdentanut valvontaa kyseisille alueille.

Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen käsityksen mukaan kyse on ns. rajat ylittävästä ulkomaisesta rikollisuudesta. Tällaisessa rikollisuudessa alkurikoksen tekijät saapuvat maahan tietyksi ajaksi, tekevät alkurikokset ja kätkevät anastetun omaisuuden, jonka jälkeen muut rikoskokonaisuuteen osalliset kuljettavat omaisuuden maasta myöhemmin pois. Omaisuus saatetaan kuljettaa myös heti teon jälkeen pois maasta.

Poliisin havaintojen mukaan laivamatkustajaliikenteessä esim. Suomen ja Viron välillä käytetään usein vääriä henkilöllisyyksiä, jolloin epäiltyjen selvittäminen esitutkinnassa on haastavaa.

– Epäillyt saattavat tehdä etukäteistiedusteluja pysäköintialueilla sopivien rikoskohteiden valitsemiseksi. Espoon alueen BMW-merkkisten henkilöautojen omistajien on hyvä tiedostaa kyseinen ilmiö. Yksittäiset BMW-merkkisten autojen omistajat ovat hankkineet jopa riistakameroita autojensa valvomiseksi, kertoo rikoskomisario Janne Saari Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselta.

Länsi-Uudenmaan poliisilaitos kiittää aiemmin saamistaan vihjeistä, mutta pyytää edelleen mahdollisia silminnäkijöitä ilmoittamaan aiheeseen liittyvistä havainnoista sähköpostitse vihjeet.espoo@poliisi.fi tai puhelimitse p. 0295 413 031.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT