Poliisikoulutus. Poliisiammattikorkeakoululla on vaikeuksia saada päteviä hakijoita. Jos opiskelijamäärää ei saada kasvatettua, poliiseista voi syntyä pulaa neljän, viiden vuoden päästä, uutisoi YLE

Poliisiammattikorkeakoulun valintaprosessin läpäisevien määrä on tänä vuonna (2022)  romahtanut, vaikka poliisin ammatista haaveilevien määrä on pysynyt edelleen korkealla.



Poliisin ammattiin järjestetään haku neljä kertaa vuodessa. Tavoitteena on, että vuodessa koulutukseen tulisi yhteensä 400 uutta opiskelijaa.

Tavoitteesta jäädään nyt sadan uuden opiskelijan verran, sillä hyväksytysti koulutukseen valitaan tänä vuonna noin 300 opiskelijaa.

– Olemme jääneet tänä vuonna runsaasti tavoitteista jälkeen. Korona-aikana meillä oli hyvin valmistautuneita hakijoita, mutta sen jälkeen on ollut ongelmia, kertoo ylikomisario, opintoasioiden päällikkö Jyrki Haapala Poliisiammattikorkeakoulusta Yle:lle.

Haapalan mukaan hakijat tulevat kokeisiin liian kevyesti valmistautuneina. Jos paikalle hakutilaisuuteen tulee reilut 600 hakijaa, heistä sata tippuu heti fyysisessä kokeessa.

Vielä suurempi osa tipahtaa ensimmäisen kierroksen soveltuvuustesteissä eli haastatteluissa ja psykologisissa testeissä.

– Psykologiset testit osoittavat, että hakija ei ole soveltuva tälle alalle, sanoo Haapala.

Haapalan mukaan poliisin ammatissa haetaan erilaista ongelmaratkaisukykyä ja vastuunottamista kuin esimerkiksi sosiaali- tai terveysalalla.

– Kun poliisi tulee paikalle hän ottaa tilanteen haltuun ja alkaa johtamaan sitä. Tähän liittyviä ominaisuuksia me hakijoista haemme.

Kun poliisiksi opiskelevien määrä on nyt pienempi kuin normaalisti, se näkyy kentällä heidän valmistuttuaan neljän, viiden vuoden päästä. Poliiseista voi tulla silloin pulaa.

– Toivottavasti saamme tämän suunnan pian oikaistua, sanoo Haapala.

Suomen ainoa poliisitutkintoon tähtäävä ammattikorkeakoulu sijaitsee Tampereella. Suurin osa hakijoista on parikymppisiä. Naisten osuus hakijoista ja hyväksytyistä opiskelijoita on noin kolmannes.

Aiheeseen liittyen