Lounais-Suomen poliisi on pääosin saanut selvitettyä Ruotsin-laivalla viikonloppuna ilmoitetun epäillyn raiskausrikoksen tapahtumien kulun. Asian esitutkinta jatkuu.
Poliisi otti kiinni ja pidätti neljä miestä epäiltynä törkeään raiskaukseen sunnuntaina, kun miehet olivat palaamassa laivalla Ruotsista takaisin Suomeen.
– Yksi miehistä vapautettiin maanantaina, kun ilmeni, ettei hänellä ollut osallisuutta tapahtumiin. Epäillyt ovat kaikki parikymppisiä, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jutta Karrento Lounais-Suomen poliisilaitokselta.
Poliisi on kuulustellut rikoksesta epäillyt, asianomistajan sekä todistajia. Lisäksi poliisi on suorittanut teknistä tutkintaa ja käynyt läpi teknistä materiaalia.
Lisäselvityksiä vielä työn alla
Poliisi on esitutkinnassa saanut muodostettua selkeän käsityksen tapahtumien kulusta ilmoitetun rikoksen osalta.
– Epäillyt ja asianomistaja ovat kertoneet näkemyksensä tapahtumista, ja osapuolten kertomukset tapahtumien kulusta eroavat jonkin verran toisistaan. Esitutkinnan jatkuessa pyritään selvittämään tapahtumien kulkua vielä tarkemmin, Karrento sanoo.
Esitutkinnassa ilmi tulleiden seikkojen perusteella epäiltyjen säilössäpidolle ei ollut enää edellytyksiä, ja poliisi vapautti heidät keskiviikkona.
Poliisi jatkaa asian esitutkintaa.

