perjantai, 29 maaliskuun, 2024

Espoon Mäkkylän räjähteiden epäillään olleen suunnattu poliiseja kohtaan

Keskusrikospoliisi ja Länsi-Uudenmaan poliisilaitos ovat jatkaneet maanantaina 25. toukokuuta Espoon Mäkkylässä tapahtuneiden murhan yritysten tutkintaa. Tapauksessa kaksi Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen poliisimiestä loukkaantui lievästi räjähdyksessä, kun he olivat menossa tehtävälle Ruutikellarintiellä sijaitsevaan kerrostaloasuntoon.

Esitutkinnassa on tullut esille seikkoja, joiden perusteella asukkaan voidaan olettaa asettaneen oveen räjähdepanoksen nimenomaan poliiseja varten. Kun poliisit avasivat ulko-ovea, siihen kytketty räjähdepanos räjähti, rikkoi oven ja aiheutti poliisipartiolle ja kiinteistöyhtiön huoltomiehelle lieviä vammoja.

– Poliisi tekee asiassa vielä kuulusteluja ja teknistä tutkintaa muun muassa räjähdepanoksen ja -mekanismin osalta. Murhan yrityksistä epäillyllä miehellä ei ollut rikostaustaa, eikä teon motiivista ole tietoa, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Olli TöyräsKeskusrikospoliisista.

Esitutkinnassa on selvinnyt myös, että noin 40-vuotias asunnonhaltija oli kuollut jo ennen poliisipartion paikalle saapumista. Miehen kuolemaa tutkitaan kuolemansyyn selvittämisenä, eikä Keskusrikospoliisi tiedota siitä enempää.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT