maanantai, 18 toukokuun, 2026

Hämeen poliisin pääsiäinen on sisältänyt lähes 600 tehtävää – liikennehurjastelun huippu 221 km/h

Hämeen poliisille kertyi tehtäviä perjantaiaamusta sunnuntaiaamuun 598 kappaletta. Päihtymyksen tai häiriökäyttäytymisen vuoksi kiinniotettiin 15 henkilöä. Rattijuopumus ilmoituksia kirjattiin 9 kpl, joista kolme oli törkeitä rattijuopumuksia. Törkeitä liikenneturvallisuuden vaarantamisia kirjattiin 3 kpl, kertoo Hämeen poliisilaitos.

Hämeenlinna. Lauantaiyönä 4.4.2026 klo 01:40 aikaan Hämeenlinnassa Viipurintien ja Aulangontien risteyksessä partio mittasi kohti keskustaa menevälle henkilöautolle nopeudeksi 90 km/h, nopeusrajoituksen ollessa 50 km/h. Ennen pysäytystä auto osui tienreunakivetykseen. Auton kuljettajaksi osoittautui noin 20-vuotias mies, joka puhalsi alkometriin lukeman 1.08 mg/l ja huumepikatesti oli positiivinen kahdelle eri huumausaineelle. Miehellä ei myöskään ole ajo-oikeutta. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja huumausaineen käyttörikoksesta.

Hollola. Lauantai-iltana noin klo 22 aikaan poliisi suoritti nopeusvalvontaa Hollolassa tie 4:llä. Partio mittasi etelän suuntaan menevän henkilöauton nopeudeksi 221 km/h, nopeusrajoituksen ollessa 120 km/h. Autoa kuljetti noin 20-vuotias mies. Mies kuulusteltiin paikan päällä ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Kuvituskuva.

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT