torstai, 3 lokakuun, 2024

Hämeenlinnassa kaksi suojatieonnettomuutta vuorokauden aikana

Hämeenlinna. Mieshenkilön epäillään syyllistyneen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen Hämeenlinnassa Paasikiventien ja VT 3 :n risteyksessä 29.10.2023 aamulla. Kuljettaja oli kääntynyt Paasikiventieltä oikealle ja törmännyt suojatietä ylittäneeseen naishenkilöön ja koiraan. Jalankulkija sai sairaalahoitoa vaativia vammoja. Koira sai myös vammoja onnettomuudessa.  Alustavan tietojen mukaan kuljettaja oli häikäistynyt auringonpaisteesta ja jalankulkija sekä koira oli jäänyt katveeseen. Törmäysnopeus oli alhainen, kertoo poliisi.

***

Hämeenlinna. Mieshenkilön epäillään syyllistyneen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen Hämeenlinnassa Hattelmalantien ja Jaakonkadun risteyksessä 29.10.2023 iltapäivällä. Kuljettaja oli kääntynyt henkilöautolla Hattelmalantieltä kohti Hattelmalan harjua. Jaakonkadun jälkeen suojatiellä kuljettaja törmäsi suojatietä ylittäneeseen naishenkilöön. Naishenkilö sai sairaalahoitoa vaativia vammoja. Törmäysnopeus oli alhainen. Tässäkin tapauksessa alustavien tietojen mukaan aurinko oli häikäissyt kuljettajan näkyvyyden ja paistanut suoraan silmiin. Tästä syystä kuljettaja ei ollut havainnut tietä ylittävää henkilöä.

Kuvituskuva.

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT