sunnuntai, 21 heinäkuun, 2024

Hämeessä joulun vietto sujunut varsin rauhallisesti, raportoi poliisi

Hämeen poliisilaitoksen alueella on joulun vietto sujunut poliisin kannalta varsin rauhallisesti. Tehtäviä kuluneen vuorokauden aikana on kertynyt kaikkiaan 114 kappaletta koko laitoksen alueelle. Poliisia on työllistänyt mm. muutamat rattijuopot. Päihtymyksen tai muun häiriökäyttäytymisen vuoksi poliisin suojissa kävi huilaamassa kaksi henkilöä.

Lahti. Sunnuntaina aamupäivällä kello 09.00 aikaan poliisipartio pysäytti Ahtialantiellä henkilöauton, joka oli hetkeä aikaisemmin ajanut Karjalakadun ja Supankadun risteyksen läpi punaisen valon palaessa. Autoa kuljettanutta 1990-luvulla syntynyttä miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Lahti. Iltapäivällä kello 13.35 aikaan poliisipartio pysäytti Mäklöörinkadulla henkilöauton tarkistaakseen kuljettajan ajokunnon. Autoa kuljettanut parikymppinen mies puhalsi seulonta-alkometriin nollatuloksen, mutta huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen. Mies käytettiin verikokeessa asian selvittämiseksi. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Forssa. Sunnuntai-iltana kello 21.40 aikaan liikennevalvontaa suorittanut poliisipartio mittasi Ratastiellä vastaantulevalle henkilöautolle nopeudeksi 84km/h, rajoituksen ollessa 40km/h. Autoa kuljettanut 2000 luvulla syntynyt mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon tapahtuneen johdosta ja häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT