perjantai, 19 huhtikuun, 2024

Heittelemään lähteneestä perävaumusta tielle pudonnut tavara puhkoi renkaita

Kuopio/Lastukoski. Ulkomaalainen rekkakuski ajoi puoliperävaunua tiistaiaamuna Nurmeksentietä. Puolisen kilometriä Lastukosken risteyksen jälkeen yhdistelmän perävaunu lähti heittelehtimään ja osui kulkusuunnassaan tien vasemman puoleiseen metallikaiteeseen. Kaide vääntyi noin 30 m matkalta.

Perävaunussa ollut puulaatikko tippui pressuseinän läpi ja laatikossa olleet pienet metallikappaleet putosivat tielle. Metallia oli tiellä arviolta satoja kiloja. Rekan kuljettaja pysäytti ajoneuvonsa seuraavalle levikkeelle.Nurmeksen suunnasta ajoi samaan aikaan pari henkilöautoa ja rekka, joista puhkesi renkaita tielle tippuneisiin metallikappaleisiin.

Kukaan ei tilanteessa loukkaantunut. Kuljettajaa ei epäillä päihtyneenä ajosta. Pelastuslaitoksen yksikkö siivosi tien metalliromusta. Poliisi selvittää muun muassa kuorman sitomista. Kuljettajan kertoman mukaan tie oli liukas. Tapausta tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT