torstai, 18 huhtikuun, 2024

Helsingin kuljettaja ei välittänyt vaikka joku jäisi auton alle

Helsingin poliisin väkivaltarikostutkinnalla on tutkittavana tapaus, jossa 51-vuotias mies on ajanut perjantaina 28.7.2017 autollaan kuuden henkilön päälle Mannerheimintien ja Lönnrotinkadun risteyksessä suojatiellä. Yksi ajoneuvon päälle ajamista uhreista, 51-vuotias nainen kuoli ja muille viidelle oli tullut eriasteisia ruhjeita ja murtumia.

Tutkinnassa on selvinnyt, että ajoneuvoa kuljettanut mies on lähtenyt hieman kello 18 jälkeen liikkeelle autollaan Senaatintorilta ja ajanut Aleksanterinkadulle Mannerheimintien suuntaan. Ennen Mannerheimintietä kuljettaja on kiihdyttänyt niin, että ihmiset ovat joutuneet väistämään autoa, joka oli kääntynyt Mannerheimintielle etelän suuntaan. Täältä hän oli kääntynyt Lönnrotinkadulle, jossa oli ajanut kovalla nopeudella suojatiellä katua vihreillä valoilla ylittäneiden ihmisten päälle. Kuljettaja oli jatkanut matkaa Lönnrotinkatua, josta oli kääntynyt Annankadulle, pysäköinyt autonsa ja mennyt läheiseen ravintolaan. Poliisi otti hänet kiinni ravintolasta. Mies ei vastustellut kiinniottoa.

Ajoneuvon kuljettaja on alustavasti kertonut, että on ajanut autollaan auton torvea painaen voimakasta ylinopeutta Aleksanterinkadulla ja jatkanut edelleen Mannerheimintien kautta Lönnrotinkadulle välittämättä siitä, jos joku jää auton yliajamaksi.

Tapahtumaa tutkitaan tappona, viitenä tapon yrityksenä, rattijuopumuksena ja törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Mies on pidätetty ja hänen vangitsemisasiansa on esillä alkuviikosta.

Asian esitutkinta ja tekniset tutkimukset jatkuvat.

”V*tun kusipää” – Raivostuneet ihmiset löysivät Helsingin yliajajan someprofiilin

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT