perjantai, 11 lokakuun, 2024

Helsingin poliisi otti kiinni kolme henkilöä asuntomurroista epäiltynä

Helsingin poliisi tiedotti ja pyysi vihjeitä 23. helmikuuta epäillystä asuntomurtosarjasta, jossa kohteina oli erityisesti Maunulassa sijaitsevia asuntoja.

Poliisi epäilee murroista kolmea miestä. Epäillyt otettiin kiinni Helsinki–Vantaan lentoasemalla myöhään iltapäivällä tiistaina 27. helmikuuta.

Helsingin poliisilla on selvityksessä 20 asuntomurosta, joihin kiinniotettujen osuutta selvitetään.

Asunnoista vietiin rahaa, koruja ja muuta pienikokoista omaisuutta.

– Murtosarja on osa poliisille tuttua ilmiötä, jossa epäillyt tulevat ulkomailta Suomeen tekemään omaisuusrikoksia. Yksi miehistä oli poistumassa maasta ja hänen hallustaan löydettiin muun muassa koruja, joiden epäillään olevan peräisin asuntomurroista, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kari Martikainen.

Kaksi epäillyistä asuu ulkomailla ja yksi Suomessa. Miehiä esitetään vangittavaksi lauantaina 2. maaliskuuta.

Kuvituskuva.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT