perjantai, 19 huhtikuun, 2024

Helsingin poliisin rikostutkinnan blogi: Koiraongelmia ja ongelmakoiria

Poliisiblogi: Muutama päivä sitten radiossa sanottiin, että Suomessa on 700 000 koiraa. Helsingissä koiria on arviolta 30 000. Poliisin näkökulmasta Helsingissä – ja varmasti koko Suomessa – on liikaa laiminlyötyjä ja huonosti käyttäytyviä koiria, joiden tekemisiä ja olosuhteita poliisi joutuu selvittämään.

Pelkästään Helsingissä poliisin tietoon tulee vuositasolla noin sata koirien aggressiivista hyökkäystä toisia koiria tai ihmisiä kohtaan, ja määrät sen kuin lisääntyvät. Kaikki tapaukset eivät tule poliisin tietoon – etenkään sellaiset, joissa aggressiivisesti käyttäytyneen koiran omistaja on jäänyt asiallisesti selvittämään lemmikkinsä tekemisiä, kantanut tapahtumasta vastuunsa ja korvannut aiheuttamansa vahingon.

”Koirahyökkäykset” pistävät pohtimaan, miten koirat voivat ja mikä pistää koiran puremaan. Väistämättä mietityttää myös, miksi ihminen, jolla ei ole aikaa, energiaa, rahaa tai kiinnostusta koirasta huolehtimiseen tai kouluttamiseen, ostaa tai ottaa itselleen eläimen. Sen lisäksi, että koirahyökkäyksistä seuraa kipua ja harmia, koituu niiden selvittämisestä kustannuksia yhteiskunnalle.

Olemme saaneet tiedotusvälineistä kuulla ja lukea, että korona-aikana koiria on otettu tavallista enemmän. Moni on ehkä ajatellut, että kun nyt joka tapauksessa ollaan enemmän kotona, olisi myös aikaa huolehtia koiranpennusta. Toivottavasti into hoitaa ja kouluttaa lemmikkiä ei jää hetken päähänpistoksi. Vääjäämättä koiria ja muita eläimiä on mennyt entistä enemmän myös sellaisiin paikkoihin, joihin niitä ei koskaan pitäisi mennä ja ihmisille, jotka eivät pysty hoitamaan omia, saati eläimen asioita.

Lue koko blogikirjoitus täältähttps://blogi.poliisi.fi/.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT