tiistai, 16 huhtikuun, 2024

Helsingissä ammuskellut mies antautui itse poliisille – kiistää tappamistarkoituksen

Helsinki. Poliisi tutkii Helsingissä Koskelantien ja Hämeentien risteyksessä lauantaina 4. tammikuuta tapahtunutta ampumavälikohtausta murhan yrityksenä sekä ampuma-aserikoksena ja vaaran aiheuttamisena.

Vuonna 1987 syntynyt epäilty ilmoittautui itse poliisille maanantaina 6.1.2020. Poliisi on kuulustellut pidätettynä olevaa epäiltyä kerran. Poliisi tulee vaatimaan hänen vangitsemistaan.

– Mies kertoi kohdanneensa sattumalta liikenteessä tutun miehen, jonka kanssa hänellä oli erimielisyyksiä. Hän myöntää ampuneensa useita laukauksia kohti toisen miehen autoa hankkimallaan luvattomalla pienikaliiberisella aseella. Mies kuitenkin kiistää, että aikeena olisi ollut tappaa, kertoo tutkinnanjohtaja Kirsi Kanth Helsingin poliisilaitokselta.

Vuonna 1989 syntynyt uhri ei saanut tilanteessa fyysisiä vammoja, eikä kenenkään sivullisen tiedetä loukkaantuneen välikohtauksessa.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT