Helsinki. Pelastakaa Lapset ry sekä Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmä ja Euroopan kriminaalipolitiikan instituutti (HEUNI) ovat julkaisseet selvitykset lapsiin kohdistuvasta ihmiskaupasta ja seksipalveluiden ostamisesta.

Pelastakaa Lapset ry:n teettämän tuoreen selvityksen mukaan lasten kaupallista seksuaalista riistoa ja seksuaaliväkivaltaa esiintyy Suomessa. Kyseessä on piilorikollisuus, jonka laajuutta on vaikea arvioida.

Helsingin poliisi arvioi heidän alueellaan olevan alle kymmenen ammattimaisesti toimivaa alaikäistä prostituoitua. Poliisilaitokselle ilmoituksia seksuaalipalvelujen ostamisesta nuorilta tulee tasaiseen tahtiin. Tutkinnassa on tällä hetkellä neljä tapausta, jossa epäillään seksuaalipalvelujen ostamista nuorelta tai sen yritystä.

Tältä osin suojaikäraja on lainsäädännössä 18 vuotta, vaikka muutoin lähtökohtaisesti 16-vuotias päättää itse omasta seksuaalikäyttäytymisestään.

Julkisessa keskustelussa on tärkeää korostaa aikuisen vastuuta näissä tilanteissa sekä ylipäänsä puhua ilmiöstä neutraalisti ja nimenomaan seksuaalipalvelujen ostamisena, jolloin nuoria ei vastuuteta aikuisen rikollisesta toiminnasta. Ainoastaan ostajan toiminta on rikollista ja laissa säädetty rangaistavaksi, poliisi muistuttaa.

Seksibisnekseen mukaan lähteneiden nuorten lapsuudesta löytyy lähes aina kaltoinkohtelua, puutteellista huolenpitoa tai seksuaalista hyväksikäyttöä. Joskus jopa niitä kaikkia.

Aiheeseen liittyen