keskiviikko, 2 lokakuun, 2024

Henkilöauto törmäsi ohitustilanteessa ambulanssin kylkeen Hartolassa

Hartola. Lauantaina 23.3. aamupäivällä kello 11.50 aikaan poliisi sai hätäkeskukselta ilmoituksen liikenneonnettomuudesta Koitintien ja Selänkyläntien risteyksessä. Onnettomuudessa oli osallisena hälytysajossa ollut ambulanssi ja 1960- luvulla syntyneen miehen kuljettama henkilöauto, kertoo poliisi.

Poliisin alustavan selvityksen mukaan Pertunmaan suuntaa hälytysajossa olleen ambulanssin kylkeen oli törmännyt ohitustilanteessa samaan suuntaan menossa ollut noin viisikymppisen miehen kuljettaman henkilöauto. Törmäyksen seurauksena oli ambulanssi pyörähtänyt pyörillään ympäri.

Onnettomuutta tutkitaan molempien osalta liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Ambulanssin henkilöstö ei loukkaantunut onnettomuudessa. Henkilöauton kuljettaja toimitettiin paikalle saapuneella toisella ambulanssilla Päijät-Hämeen keskussairaalaan tutkimuksiin.

Kuvituskuva, ei liity tapaukseen.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT