perjantai, 19 huhtikuun, 2024

Henkilöauton matkustaja menehtyi rajussa hirvikolarissa Kangasniemellä

Kangasniemi. Ajoneuvon kuljettaja loukkaantui vakavasti ja hänet toimitettiin helikopterilla Kuopion yliopistolliseen sairaalaan. Takapenkillä matkustanut 5-vuotias lapsi menehtyi saamiinsa vammoihin tapahtumapaikalla, kertoo poliisi.

Henkilöauto törmäsi tien vierestä liikkeelle lähteneeseen hirveen 3.3.2022 noin kello 18.30. Onnettomuus tapahtui 13-tiellä Jyväskylästä Kangasniemen suuntaan.

Hirvi osui ensin toisen henkilöauton vasempaan etukulmaan. Törmäyksessä kuljettaja ja kyydissä olleet eivät loukkaantuneet. Samalla hetkellä vastaan tullut henkilöauto törmäsi samaan hirveen. Hirvi osui henkilöauton keulaan, lensi tuulilasin läpi ja siitä edelleen auton sisälle. Ajoneuvon kuljettaja loukkaantui vakavasti ja hänet toimitettiin helikopterilla Kuopion yliopistolliseen sairaalaan. Takapenkillä matkustanut 5-vuotias lapsi menehtyi saamiinsa vammoihin tapahtumapaikalla.

Tapahtuma-aikaan keliolosuhteet olivat paikalla hyvät. Poliisi muistuttaa, että Kangasniemen lähialueella on tehty tähän vuodenaikaan poikkeuksellisen paljon hirvihavaintoja ja pyytää kuljettajia noudattamaan alueella erityistä varovaisuutta.

Tapahtumien tutkinta on kesken.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT