Itä_Suomi. Tammi–elokuun aikana poliisin tietoon tulleiden henkilövahinko-onnettomuuksien määrä väheni noin 25 prosentilla edelliseen vuoteen verrattuna. Myös liikenteessä kuolleiden ja loukkaantuneiden määrät laskivat Itä-Suomessa. Samaan aikaan poliisi tehosti liikennevalvontaa, kertoo Itä-Suomen poliisilaitos.
Itä-Suomessa tapahtui tammi–elokuussa 2026 vähemmän henkilövahinkoihin johtaneita liikenneonnettomuuksia kuin vuoden 2025 vastaavana ajanjaksona.
Poliisi kirjasi Itä-Suomessa tammi–elokuussa 2026 yhteensä 141 henkilövahinkoon johtanutta liikenneonnettomuutta, kun vuotta aiemmin niitä oli samalla tarkastelujaksolla 189. Määrä väheni 48 onnettomuudella.
Myös kuolleiden määrä laski lähes puolella. Tammi–elokuussa 2026 liikenteessä kuoli Itä-Suomessa 12 ihmistä, kun vuoden 2025 vastaavana ajanjaksona kuolleita oli 22. Tämä tarkoittaa noin 45 prosentin laskua edelliseen vuoteen verrattuna.
Liikenteessä loukkaantui tammi–elokuun aikana 189 ihmistä, kun vuotta aiemmin heitä oli 238. Loukkaantuneiden määrä väheni 49 henkilöllä eli noin 21 prosentilla.
Onnettomuudet vähenivät kaikissa kolmessa maakunnassa
Vuoden 2026 ennakkotietojen mukaan henkilövahinkoihin johtaneet onnettomuudet laskivat kaikissa kolmessa maakunnassa.
Suurin lasku oli Etelä-Savossa, jossa henkilövahinko-onnettomuuksia oli noin 39 prosenttia vähemmän edelliseen vuoteen verrattuna. Etelä-Savossa henkilövahinko-onnettomuuksia tapahtui tammi–elokuun aikana 35, kun vuoden 2025 vastaavana ajanjaksona niitä oli 57.
Pohjois-Karjalassa henkilövahinko-onnettomuuksien määrä väheni noin 24 prosentilla vuoden 2025 tammi–elokuuhun verrattuna. Elokuuhun 2026 mennessä henkilövahinkoja oli poliisin tiedossa 45, kun vuotta aiemmin niitä oli 59.
Pohjois-Savossa henkilövahinko-onnettomuuksia tapahtui 61, kun vuotta aiemmin niitä oli 73. Määrä väheni 12 onnettomuudella eli noin 16 prosentilla.
– Henkilövahinko-onnettomuuksien väheneminen kaikissa kolmessa maakunnassa on myönteinen signaali koko Itä-Suomen liikenneturvallisuuden kannalta, sanoo ylikomisario Petri Pahkin Itä-Suomen poliisista. Hän kuitenkin huomauttaa, että yksittäiset onnettomuudet vaikuttavat prosenttimuutoksiin merkittävästi, kun kuolemantapauksia on verrattain vähäinen määrä.
Poliisi lisäsi liikennevalvontaa Itä-Suomessa
Samaan aikaan, kun henkilövahinko-onnettomuuksien määrä väheni, poliisi lisäsi liikennevalvontaa Itä-Suomessa.
Itä-Suomessa poliisin liikennevalvonnan suoritteiden määrä kasvoi tammi–elokuussa 2026 noin 26 prosentilla edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Suoritteisiin kuuluvat esimerkiksi puhallutukset, sakot, liikennevirhemaksut ja huomautukset.
Poliisin oma-aloitteisessa valvonnassa tehtyjen puhallutusten ja huumepikatestien yhteismäärä kasvoi noin 30 prosentilla. Raskaan liikenteen valvonnassa suoritteiden määrä lisääntyi noin 29 prosentilla.
Myös automaattisen liikennevalvonnan suoritteiden määrä kasvoi Itä-Suomessa. Automaattinen liikennevalvonta täydentää poliisin muuta liikennevalvontaa ja mahdollistaa valvonnan kohdentamisen erilaisiin liikenneympäristöihin.
Pahkinin mukaan tulokset korostavat liikenneturvallisuustyön jatkuvuuden merkitystä, vaikka yksittäisten toimenpiteiden vaikutusta onnettomuuskehitykseen ei voida päätellä suoraan näistä luvuista.
Itä-Suomessa tarvitaan monipuolista ja kohdennettua valvontaa
Poliisi kohdentaa liikennevalvontaa liikenneturvallisuuden kannalta keskeisiin riskeihin ja erilaisiin liikenneympäristöihin.
– Itä-Suomen laajalla alueella valvonnan monipuolisuus ja tarkoituksenmukainen kohdentaminen ovat tärkeitä, jotta liikenneturvallisuuteen voidaan vaikuttaa sekä vilkkailla väylillä että pienempien liikennemäärien alueilla, Pahkin kertoo.
Hän mainitsee erityisesti alueen pitkät etäisyydet, vaihtelevat liikennemäärät ja kausittain vilkastuvan liikenteen, jotka edellyttävät monipuolista ja eri toimintaympäristöihin kohdennettua liikennevalvontaa.
Poliisin liikennevalvonnan tavoitteena on ehkäistä erityisesti vakavia onnettomuuksia ja vähentää liikenteessä kuolleiden ja loukkaantuneiden määrää.
– Myönteisestä kehityksestä huolimatta tämä tavoite edellyttää, että turvallisemman liikenteen eteen on tehtävä edelleen töitä, Pahkin toteaa.

