perjantai, 29 maaliskuun, 2024

Henkirikos Kalliossa sijaitsevassa asuntolassa – nainen ja mies pidätetty teosta epäiltyinä

Helsingin poliisi epäilee, että Kalliossa sijaitsevassa asumisyksikössä tapahtui murha tiistain 2.3. ja keskiviikon 3.3. välisenä yönä.

Hätäkeskus antoi poliisille puolenyön aikaan 2.–3. maaliskuuta tehtävän, jonka mukaan Kalliossa sijaitsevasta asuntolasta oli löytynyt kuollut mies. Myöhemmin selvisi, että kyseessä on epäilty henkirikos.

Poliisi otti keskiviikkona 3.3. kiinni noin 30-vuotiaan naisen, joka vangittiin epäiltynä murhasta lauantaina 6.3.

–  Epäillyn henkirikoksen tekotapa oli erityisen raaka ja julma. Ainakaan tässä vaiheessa en voi kertoa siitä enempää tutkinnallisista syistä. Teon taustalla saattaa olla päihteiden käyttöä, mutta poliisi selvittelee epäillyn teon motiivia, sanoo tutkinnanjohtaja, rikostarkastaja Petri Rainiala.

Viikonloppuna poliisi otti kiinni myös noin 40-vuotiaan miehen, jota epäillään niin ikään kyseisestä henkirikoksesta.

Tutkinta on alkuvaiheessa, ja poliisi vasta selvittää tapahtumien kulkua. Tiedotamme asiasta tarvittaessa seuraavan kerran, kun tapaus siirtyy syyteharkintaan.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT