perjantai, 19 huhtikuun, 2024

Henkirikos Tampereella – poliisi etsii tekijää, joka voi olla vaarallinen

Tampere. Sisä-Suomen poliisi Tampereella tutkii tänä aamuna klo 06.00 – 07.13 välisenä aikana Vasaratiellä tapahtunutta henkirikosta murhana. Uhri on keski-ikäinen mies, joka on asunut asunnossa, josta hänet löydettiin.

Epäilty tekijä on poistunut paikalta maastoon ja noussut Leipakantielle. Jälki jatkuu Leipakantieltä lounaaseen kääntyvälle polulle ja siitä edelleen maastoon meluvallin päälle. Epäilty nousi Turtolankadun sillalle ja ylitti Pyhäjärventien. Sillan ylitettyään epäilty on kääntynyt etelään Pyykkiojankadun suuntaan

Tuntomerkit:

Mies. Nuorehko aikuinen. Noin 175 cm pitkä, vartalo on hoikka/normaalivartaloinen. Hänellä ei ole partaa.

Miehellä on ollut pihassa ollessaan tumma pipo, jonka alareuna taitettu kaksikerroin. On mahdollista, että hän on poistunut ilman pipoa. Jalassa on ollut ulkoiluhousun tyyppiset housut ja mahdollisesti varrelliset kengät. Takki on ollut mustavalkoinen ja siinä on mahdollisesti jonkinlaista kirjoitusta, joka alkaa E-kirjaimella.

Tekijä on loukkaantunut ja hän on vuotanut tai vuotaa verta. Hän saattaa olla vaarallinen.

Poliisi pyytää yleisöltä apua ja vihjeet voi toimittaa sähköpostiosoitteeseen; keskitettytutkinta.sisa-suomi@poliisi.fi

Lisäksi voi soittaa numeroon 050 399 8024

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT