perjantai, 29 maaliskuun, 2024

Huijari vaanii Helsingin rautatieasemalla – ”lainaa” rahaa matkalippuun

Poliisille on tehty kuluvan vuoden aikana kymmenkunta ilmoitusta parikymppisestä miehestä, joka lainaa ohikulkijoilta rahaa, mutta ei maksa niitä lupauksista huolimatta koskaan takaisin. Mies on käyttänyt lähes poikkeuksetta samaa tarinaa: hän kertoo hukanneensa lompakkonsa ja tarvitsevansa rahaa junalippuun, jotta pääsee kotiinsa Ouluun. Miehen kerrotaan pukeutuneen siististi ja käyttäytyneen hyvin asiallisesti.

Mies on esittäytynyt väärällä nimellä, mutta antanut oikeasti hänen käytössään olevan puhelinnumeron. Whatsapp-pikaviestipalvelussa on ollut saman miehen kuva. Rahaa lainanneet henkilöt ovat lähettäneet tilitietonsa miehelle viestillä, ja mies on kuitannut tiedon. Rahoja ei kuitenkaan ole kuulunut, eikä mies ole vastannut yhteydenottoihin.

Mies on lähestynyt ohikulkijoita ainakin Helsingin päärautatieaseman lähistöllä, Kaisaniemessä ja Kampissa. Rahaa mies on saanut huijattua useita kymmeniä euroja kerralla. Poliisin tietoon tulleet tapaukset ajoittuvat tammi- ja heinäkuun välille. Rikoksista epäillyllä miehellä on taustalla vastaavia tekoja usean vuoden ajalta.

Poliisi kehottaa harkitsemaan tarkasti, lainaako rahaa tuntemattomille. Edellä kuvatuissa tapauksissa miehen tarinaa on kuvailtu erittäin uskottavaksi.

Asianomistajien antamien tuntomerkkien mukaan mies on noin 175 senttimetriä pitkä, normaalivartaloinen ja vaaleaihoinen. Miehellä on lyhyet keskiruskeat hiukset ja hieman partaa. Miehen kerrotaan puhuvan virheetöntä suomea.

Kuvituskuva.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT