Huittisissa 1.10.2026 tapahtunut liikenneonnettomuus, jossa osallisena on ollut 6 -vuotias lapsi, on selvinnyt poliisin suorittamassa esitutkinnassa, kertoo Lounais-Suomen poliisilaitos.
Huittisissa 1.10.2026 aamulla tapahtui liikenneonnettomuus, jossa henkilöauto oli törmännyt Lauttakylänkadulla suojatietä ylittäneeseen 6 -vuotiaaseen lapseen. Henkilöauton kuljettaja oli poistunut paikalta pysähtymättä. Tekoa tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena sekä liikennepakona tieliikenteessä.
Auton töytäisemäksi joutuneelle lapselle ei onneksi ollut aiheutunut lieviä ruhjeita vakavampia vammoja.
Lounais-Suomen poliisi on omien tutkimusten kautta saanut selville rikoksesta epäillyn ja reilu parikymppinen mieshenkilö on esitutkinnassa myöntänyt epäillyt rikosnimikkeet, kertoo poliisi.

